Herkullista luomua blogi

Tag - D3-vitamiini

Väsyttääkö? Näin jaksat!

No niin, vuodenkierto on taas siinä vaiheessa että päivä on lyhyempi kuin pimeä aika. Itselleni tämä tarkoittaa väistämättä hidastamista ja kasvanutta unen tarvetta. Harmikseni nämä tarpeet ovat ristiriidassa sen kanssa, että syksy on usein kiireistä aktivoitumisen aikaa. Valon määrä vaikuttaa yksilöllisesti jaksamiseen, mutta itse tosiaan kuulun siihen porukkaan joille valon väheneminen liittyy melko suoraan väsymiseen ja myös mielialan laskuun.

Sen vuoksi ajattelin listata tänne yleisesti hyväksi havaittuja keinoja joilla syksystä saattaa selvitä hieman helpommalla.

1. Riittävä lepo ja säännöllinen rytmi

Älä vähättele unen merkitystä! Nykyinen kiireinen elämänrytmi houkuttelee meitä pihistämään unen määrästä, jotta ehtisimme tehdä enemmän asioita. Se voi kuitenkin olla karhunpalvelus, sillä väsyneenä olemme alttiimpia virheille, mielialanvaihtelulle ja työtehokin kärsii. Säännöllistä unirytmiä kannattaa vaalia, mutta sepä on helpommin sanottu kuin tehty. Itseä kannattaa kuitenkin motivoida, sillä säännöllinen, riittävä uni on todellinen terveysteko.

Vaan mitä tehdä, jos uni ei tahdo tulla? Rauhoittumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa illasta. Rauhallisesti suoritetut iltatoimet valmistelevat kehoa lepoa ja unta varten. Makuuhuone kannattaa tuulettaa hyvin ja huolehtia myös puhtaista lakanoista. Elimistömme vireystila myös vaihtelee sykleissä, ja siksi nukkumaan meno kannattaa ajoittaa ennen puolta yötä – sen jälkeen keho siirtyy taas aktiivisempaan tilaan, ja nukahtaminen vaikeutuu.

herkullista_luomua_väsyttääkö

2. D3-vitamiini

D-vitamiinia on viime vuosina tutkittu paljon. Sitä tarvitaan luuston ja hampaiden hyvinvointiin edistämään kalsiumin imeytymistä. Sen puutoksella on havaittu yhteneväisyyttä mm. masennukseen ja  jopa 1. tyypin diabeteksen syntymiseen. D-vitamiinia syntyy, kun auringonvalo on kosketuksissa ihon kanssa. Siksi saamme kesällä d-vitamiinimme pelkällä ulkoilulla. D-vitamiinia on myös runsaasti rasvaisessa kalassa sekä kalaöljyssä, ja sitä lisätään myös moniin maitotuotteisiin, mutta sitä on vaikea saada riittävästi pelkästä ravinnosta. Sen vuoksi monet turvautuvat etenkin piemään vuodenaikaan D-vitamiinia sisältäviin ravintolisiin. Useat D-vitamiinivalmisteet valmistetaan lanoliinista, joka on lampaan villasta eristettävää rasvaa. Itse suosin kasviperäisiä tuotteita, joten olen ottanut ilolla vastaan Luomuruokatukun uuden, suomalaisesta jäkälästä (!) valmistetun, täysin kasviperäisen “Nature’s Own”- D3-vitamiinisuihkeen. Oli tuotteesi sitten suihke tai tabletti, riittävä ja säännöllinen D-vitamiinin saanti kannattaa taas varmistaa näin syksyn pimetessä.

Luomuruokatukku D3-vitamiinispray Natures Own

3. Säännöllinen ateriarytmi

Kuulun itse niihin ihmisiin, joista taatusti huomaa kun verensokeri on alhaalla. En edes muutu ärtyisäksi, vaan voimat vain loppuvat täysin. Hiljalleen olen huomannut, että verensokerin laskua voi myös ennaltaehkäistä 🙂 Tärkeintä on aterioida säännöllisesti ja riittävän usein. Verensokeri pysyy pitkään tasaisena kun aterialle valitsee pitkäkestoisia hiilihydraatteja nopeiden sijaan (täysjyväpastaa ja -riisiä valkoisen sijaan jne, you know). Mutta toisinaan arkeen ilmaantuu yllättäviä käänteitä ja ruokailuväli venähtää. Olen itse alkanut ennakoida tällaisia tilanteita pitämällä mukana aina pientä välipalaa. Kuivatut hedelmät ja pähkinät pysyvät pitkään hyvinä laukun pohjalla. Myös erilaiset eväspatukat ovat näppäriä. Oma ehdoton suosikkini on 9Bar, tuhti ja ravitseva hamppupatukka.

Luomuruokatukku 9Bar eväspatukka

4. Ulkoilu ja liikunta

Kaikki varmasti tietävät, että liikunta ja raitis ilma tekevät ihmeitä niin keholle kuin mielellekin. Mutta ah, miten vaikealta tuntuu vääntäytyä pimeään, koleaan tai sateiseen ulkoilmaan kun sisällä on lämmin ja valmiiksi jo väsyttää! Tässä kannattaa ottaa kaikki keinot käyttöön. Sovi lenkkitreffit ystävän kanssa – on vaikeampi tehdä oharit toiselle kuin pelkästään itselle. Samalla tulee käytyä kuulumiset läpi. Kokeile rohkeasti erilaisia lajeja, jotta löydät sellaisen, joka oikeasti motivoi. Joillekin sopii pehmeämpi jooga tai itämaiset kamppailulajit, toiset nauttivat joukkuehengestä ja kilpailusta, joillekin oman kehon haastaminen vaikka painonnostolla on se juttu. Itse olen tajunnut, että minun kannattaa liikkua heti töiden tai opiskelun jälkeen, ilman että käyn välissä kotona. Toki se tarkoittaa liikuntakamppeiden raahaamista mukana, mutta sekin motivoi – on pakko mennä jumpalle tai lenkkeillä kotiin, kun kamppeet on jo ottanut mukaan. Jos perinteinen liikunta tuntuu vieraalta, kokeile harrastusta jossa liikunta tulee kaupan päälle.  Geokätköily on astetta jännittävämpi tapa liikkua ulkoilmassa omassa lähiympäristössään. Kätköt ovat usein hienoissa luonnonpaikoissa, joihin ei välttämättä muuten tulisi mentyä.

herkullista_luomua_liikunta

Esittelemissäni keinoissa ei ole mitään uutta tai mullistavaa. Mutta ainakin itse huomaan, että syksyn kiireet saavat helposti tinkimään melkeinpä jokaisesta osa-alueesta.  Kiireeseen on helppo vedota, mutta väsymys ei tee kenellekään hyvää. Siksi toivonkin, että pimeimmän kauden ajan olisimme itsellemme armollisia. Itsestään ja omasta jaksamisestaan huolehtiminen on ensisijaisesti satsaus omaan hyvinvointiin, mutta samalla se hyödyttää myös kanssaihmisiä. Toivotankin kaikille rentouttavaa viikonloppua – muistakaa levätä, syödä hyvin ja nauttia rapsakasta syysilmasta!