Herkullista luomua blogi

Tag - kauneus

Ruusuista elämää ruusuviinietikalla

Ruusuviinietikka on ollut yllättäen tämän kesän ihastuttavimpia tuoksuja heti niittykukkien ja huumaavan suopursun tuoksuttelun jälkeen. Ja tämä lausunto tulee etikan hajun vihaajalta! Ruoanlaittoon ja iholle sopiva ruusuviinietikka on myös uskomattoman helppo valmistaa. Ruusujen kukkiessa yhä valtoimenaan onkin mitä parhain hetki kerätä pari kourallista ruusunlehtiä kauneudenhoitoa ja keittiötä varten. Vastaavalla reseptillä voit tehdä mauste-etikoita myös esimerkiksi tuoreista yrteistä ja valkosipulista. Lue alta, mihin kaikkeen ruusunlehdet sopivat!

Ruusunlehdet

Ruusuista kauneudenhoitoa

Omenaviinietikkaan uutetut ruusunlehdet sopivat sekä kauneudenhoitoon että keittiöön. Omenaviinietikka on nimittäin todellinen joka kodin ihmeaine, josta sekoitellaan makua ruokiin, tehoa siivoukseen ja kulautellaan vauhtia aineenvaihdunnalle. Harvempi tietää, että omenaviinietikka myös hemmottelee ihoa pehmentäen sitä, lievittäen kuivumista ja tuoden myös apua iho-ongelmista kärsiville.

Luomuomenaviinietikka sisältää paitsi kosolti vitamiineja, hivenaineita, aminohappoja ja entsyymejä, se on myös luontaisesti tulehduksia lievittävä. Se sopiikin mitä mahtavimmin ihonhoitoon ja hiustenhoitoon.  Ihon pH:n rauhoitteluun ruusuviinietikka on mitä mainioin. Ruusuviinietikka vahvistaa ihon suojakerrosta ja kosteuttaa ihoa ja hiuspohjaa. Etikka kannattaa laimentaa ennen käyttöä, sillä pelkän etikan iholle lotraus voi aiheuttaa ihoärsytystä tai ihon tummennusta.

RUUSUVIINIETIKKA HIUKSILLE

Ruusuviinietikka huoltaa hiukset kiiltäviksi ja helpommin käsiteltäviksi. Se hoitaa hiuspohjaa ja torjuu ja rauhoittaa tulehduksia. Hilseilevä kuiva hiuspohja ja kuivat hiukset saavat ruusuviinietikasta kaivattua ravinnebuustia.

Kuivien ja elottomien hiusten elostuttaja: Sekoita teelusikallinen ruusuviinietikkaa lasilliseen vettä, hiero hiuksiin viiden minuutin ajan. Huuhtele vedellä. Käytä kahden viikon hiuspohjaa vitalisoivana kuurina. Jos käytät hiuksille pelkkää vesipesua, raikastaa ruusuviinietikka hiukset.

Hilseen taltuttaja: Sekoita 1:1 ruusuviinietikkaa ja vettä, ravista hyvin. Suihkuta pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin ja päänahkaan. Hiero samaan tapaan kuin hiuksia pestessä ja huuhtele.

RUUSUVIINIETIKKA KASVOILLE

Ruusuviinietikka pienentää ihohuokosia, vähentää ihon talintuotantoa ja häivyttää näin myös finnejä ja mustapäitä. Sen sisältämä omenahappo torjuu aknen aiheuttamaa tulehdusta ja sopii oivasti myös rauhoittamaan finnien punoitusta ja ärtymistä puristelun jälkeen. Ruusuviinietikkaa voikin sekoittaa myös yövoiteeseen. Vau, mikä ihmetuote, eikä litrahinta päätä huimaa!

Syväpuhdistava ja tasapainottava kasvovesi: Ruusuviinietikkaa voi pirskotella kasvoille syväpuhdistavana ja tasapainottavana kasvovetenä. Jos et ole käyttänyt omenaviinietikkaa aiemmin, kannattaa seoksesta tehdä aluksi laimea: 3:1 vettä ja etikkaa (3 osaa vettä, 1 osa etikkaa). Kun iho on tottunut etikkaan, voit lisätä etikan määrää 1:1 veden kanssa sekoittaen. Veden sijaan voit käyttää myös esimerkiksi vihreää tai valkoista teetä, kukkaisvesiä tai lisätä mukaan aloe vera -geeliä. Tee kerralla n. 1-2 viikon satsi kasvovettä. Kasvovesi säilytetään jääkaapissa ja ravistetaan aina ennen käyttöä. Itse valmistan kerralla 1-2 dl annoksen, joka mahtuu pieneen sumutinpulloon.

Käyttö: Kasvot puhdistetaan ensin puhdistusaineella, ja tämän jälkeen kostutetaan musliiniliina/pumpuli ruusukasvoveteen ja taputellaan seosta kasvoille. Musliiniliinan voi kastella lähes märäksi liuoksesta, kasvovettä on turha säästellä, sillä iho nauttii kaikesta saamastaan kosteudesta.

Kun aloitat ruusuviinietikan käytön, anna sen vaikuttaa vain 5 minuuttia kasvoilla ja huuhtele kasvot. Ihosi totuttua etikan käyttöön voit lisätä vaikutusaikaa tai jättää huuhtelun kokonaan välistä. Huom! Käytä etikkakasvovettä ainoastaan iltaisin, sillä auringon ja etikan yhdistelmä voi aiheuttaa tummia läiskiä tai ihoärsytystä sen happamuuden vuoksi. Sen sijaan auringon jälkeen ruusuviinietikka on oivallista, se lievittää ihovaurioita ja nopeuttaa auringon polttaman ihon paranemista.

RUUSUVIINIETIKKA VARTALOLLE

Ruusuviinietikka pehmentää ihoa, kiihdyttää verenkiertoa ja hillitsee tulehdusta ja turvotusta. Sillä karkotat hetkessä myös tunkkaiset hajut ja desinfioit ihon luonnonmukaisesti. Vartalon paksummalle iholle ruusuviinietikkaa voi käyttää täsmähoitona myös laimentamattomana. 

Ihokarvojen poistoon: Ruusuviinietikka ehkäisee karvojen sisäänkasvamista ja tulehdusta, ja pehmittää ihokarvoja tehden niiden poistamisesta vaivattomampaa. Ihokarvojen pehmittämiseen voit käyttää etikkaa laimentamattomana tai 1:1 suhteessa. Käytä intiimialueille mietoa 1:3 etikkaliuosta

Ihovaurioille: Ruusuviinietikka myös kiihdyttää verenkiertoa, auttaen esimerkiksi mustelmien paranemista. Sen hapokas koostumus kadottaa myös hyttysenpuremista aiheutuvaa kutinaa ja hillitsee tulehdusta ja turvotusta, ehkäisten paukamien syntymistä ja nopeuttaen ihon paranemista.

Jalkojen raikastukseksi: Jaloille ruusuviinietikka toimii ihanaisena jalkakylpynä. Ihoa pehmittävä ja hikisten jalkojen hajuja neutralisoiva ja desinfioiva liuos hemmottelee kesäjalat kuntoon hetkessä. Sekoita pesuvatiin 2 dl ruusuviinietikkaa ja 0,7 l lämmintä vettä. Upota jalat ruusukylpyyn vartiksi ja huuhtele.

Kukkaisloistoa ruoanlaittoon

Kauneudenhoidon lisäksi ruusuviinietikkaa voi käyttää aivan kuten muitakin etikoita: salaatinkastikkeisiin, marinadeihin, sellaisenaan ruoansulatusta edistämään, maustamiseen ja säilöntään. Erityisesti salaatinkastikkeissa ruusutarhan antimet tuovat mukavaa makujen pyöreyttä ja raikkautta.

Ruusuviinietikan valmistus

Kerää tuoreita ruusunterälehtiä puhtaalta paikalta. Jos ruusuja ei löydy omilta pihoiltasi, muistele mistä löytyisi esimerkiksi villiruusupensaita, tai pohjoisessa luonnossa agressiivisesti leviävää pinkkikukkaista kurtturuusua. Reseptin kurtturuusunlehdet keräsin tällä kertaa Tampereen Leinolasta ja Pyhäjärven rannalta.

Halutessasi voit valmistaa ruusuviinietikan myös kuivatuista ruusuista, mutta väristä tulee huomattavasti kauniimpi tuoreita lehtiä käyttämällä. Kaupan ruusuja en kuitenkaan suosittele käyttämään, sillä ruusutarhan lempeässä mullassa auringonvalosta nauttineet ruusut ovat aivan toista maata kuin ulkomailta tuodut kasvihuonekimput, joita on voitu myös käsitellä kemikaalein.

Ruusuviinietikan tekoon tarvitset:
  • Laajasuisen puhtaan ja keitetyn lasipurkin. Lasipurkki keitetään sen steriloimiseksi. Koska etikan säilyvyys on mainio jo itsessään, pikaisempikin keitto yleensä riittää.
  • Kuivattuja tai tuoreita ruusunlehtiä
  • BiologicOils luomulaatuista omenaviinietikkaa (tai ruokakäyttöön voit ottaa myös valkoviinietikkaa)

 

Oman purkkini tilavuus oli n. 0,5 l ja ruusunlehtiä siihen meni kaksi isoa kourallista. Mitä enemmän ruusunlehtiä sullot purkkiin, sen parempi. Jos viinietikkaa ei riitä koko purkin täydeltä, älä kuitenkaan liioittele – ruusunlehdet kelluvat hitusen pinnassa, mutta etikan pitäisi suunnilleen peittää ruusut. Ruusunlehdet saa sullottua tiiviisti yllättävän pieneen tilaan.

Etikkauutoksen voi tehdä kylmänä tai kuumana. Etikkaa kuumentamalla ruusuista irtoaa makua nopeammin ja vahvemmin. Etikka kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi ja kaadetaan ruusun terälehtien päälle. Ruusujen rakennetta voi hivenen pyöritellä rikki esimerkiksi huhmareella tai lastalla. Jos kuuman etikan höyryt aiheuttavat heikotusta tai päänsärkyä, voit huoletta tehdä uutoksen myös huoneenlämpöisestä omenaviinietikasta. Tällöin suosittelemme käyttämään tuoreita ruusunlehtiä.

Kuten jo totesin, minulle etikka aiheuttaa hajultaan suurta puistatusta. Muistan sen lapsuuden päivän, kun isosiskoni kanssa rikoimme vahingossa etikkapullon kaappiin, ja siivosimme sitä tuntikaupalla saadaksemme sotkut piiloon ennen äidin tuloa töistä kotiin. Se oli myös yksi elämäni ensimmäisistä migreenipäivistä. Siksi päädyinkin tekemään kylmäuutoksen, käyttämällä lämmittämätöntä korkealaatuista italialaista luomuomenaviinietikkaa. En hennonut hieroa hentoisten ruusunlehtien rakennetta kovinkaan rikki, vaan ainoastaan painelin niitä vähän lastalla.

Kun omenaviinietikka on kaadettu ruusujen päälle, ruusuviinietikkapurkki suljetaan ja sekoitetaan ravistelemalla parin päivän välein 1-3 viikon ajan.

Osassa löytämistäni ohjeista etikkapurkki jätettiin auringonvaloon lämpenemään, osassa käskettiin pitää etikka jääkaapissa. Koska auringonvalossa olleiden purkkien sisältö näytti kovin samealta, valitsin estetiikan ja laitoin purkin visusti viileään.

Kaksi viikkoa myöhemmin ihanainen etikka oli valmis, ja se oli tuoksultaan ruusuisen huumaava. Etikan tuoksua ei ollut enää havaittavissa lainkaan. Vau! Jatkossa aion todellakin käyttää ruusuviinietikkaani kaikkeen ihonhoitoon.

Kauneutta ja hyvinvointia suolasta!

Ruususuola

Suola on ihmiskeholle elintärkeä yhdiste. Sen sisältämä natrium on välttämätön nestetasapainon ylläpitämiseksi sekä lihasten ja hermoston toiminnalle. Valtaosa ihmisistä saa ravinnostaan kuitenkin aivan liikaa suolaa. Liiallinen suolan saanti nostaa verenpainetta ja kerryttää elimistöön nestettä. Suolaa valitessaan kannattaakin suosia laadukasta mineraalisuolaa. Monille foodisteille ainoa oikea suola on vaaleanpunainen, mineraalipitoinen Himalajan kristallisuola. En kuitenkaan kirjoita tällä kertaa suolan terveysvaikutuksista, vaan siitä mihin muuhun kuin maustamiseen suolaa voi käyttää. Suolalla on nimittäin desinfioiva ja puhdistava ominaisuus joka tekee siitä monikäyttöisen tuotteen myös keittiön ulkopuolella. Bakteerit eivät voi kasvaa suolassa (siksi sitä käytetään mm. säilönnässä!) ja tätä ominaisuutta voi helposti hyödyntää myös mm. kauneudenhoidossa. Tässä siis muutamia vinkkejä suolan käyttöön osana hyvinvointia!

Ruususuola

Kylpylätunnelmaa

Kylpysuola on varmaan useimmille tuttu tapa käyttää suolaa ihonhoidossa. Suolakylvyssä yhdistyvät kylvyn mieltä ja lihaksia rentouttava vaikutus ja suolan syväpuhdistavat ominaisuudet. Puhdistavasta suolakylvystä on apua myös monien ihottumien hoidossa. Suolakylvystä kannattaa rohkeasti tehdä aika “suolainen”. Ajattele vertailukohteena vaikkapa merivettä, jolla on samankaltaisia ihoa hoitavia vaikutuksia. itse rakastan kylpemistä, mutta harmikseni en omista kylpyammetta. Minusta onkin suuri sääli, kuinka harvoissa kylpyhuoneissa on kylpyamme! Ammeen puuttuessa suolakylvyn voi toki tehdä myös pelkästään jaloille. Ja mikä olisi ihanampi lahja kuin itse tehty kylpysuola. Alla superhelppo ohje aromaterapeuttiselle kylpysuolalle!

himalajan-kristalli-kylpy-suola[1]

  1. Tarvitset karkeaa Himalajan kristallisuolaa, mieleistäsi eteeristä öljyä sekä puhtaan, kannellisen lasipurkin. Kristalli- eli ruususuolan kaunis vaaleanpunainen väri sopii hemmottelevaan kylpysuolaan paremmin kuin hyvin!
  2. Lisää lasipurkkiin kerroksittain suolaa ja eteeristä öljyä. Öljyä voit annostella noin 10 tippaa/100g suolaa. Jos olet herkkä tuoksuille, lisää vähemmän öljyä.
  3. Sulje purkki tiiviisti. Voit myös askarrella siihen kauniin etiketin ja käyttöohjeen, jolloin saat siitä ihanan, itsetehdyn lahjan! Suolaa voi lisätä kylpyveteen noin desin.

Iho hehkumaan!

Perinteisen suolakylvyn lisäksi suolaa voi käyttää myös kasvojen herkän ihon puhdistukseen. Oma ihoni on taipuvainen näppylöille ja epäpuhtauksille. Alun perin aloin käyttää kristallisuolaa torjumaan epäpuhtauksia luonnonkosmetiikkaan keskittyneen  kosmetologini neuvosta. Sittemmin suolasta on tullut ihonhoitorutiinini oleellinen osa. Ihon puhdistaminen suolalla onnistuu seuraavasti: puhdista ensin iholta meikki hellävaraisella puhdistusmaidolla. Sekoita kämmenellä 2-3 tl valitsemaasi luonnon öljyä (manteli-, jojoba-, seesami-, itse olen käyttänyt paremman puutteessa myös pellava- ja jopa oliiviöljyä) sekä 2tl hienoa kristallisuolaa. Levitä seos kasvojen ja kaulan iholle hellävaraisesti kevyesti sormenpäillä pyöritellen. Anna vaikuttaa 5-15 minuuttia  – iholla pitäisi tuntua pientä kihelmöintiä mutta ihomme reagoivat eri tavoin. Jos kovasti kirvelee, älä jätä seosta vaikuttamaan iholle. Huuhdo lopuksi runsaalla haalealla vedellä. Ihotyypistä riippuen voit vielä levittää ihollesi sopivan kosteusvoiteen, mutta öljyn ansiosta ihosi ei välttämättä edes kaipaa kosteusvoidetta. Lopputuloksena on puhdas ja pehmoinen iho, sillä suolarakeet myös kuorivat ihon kuollutta pintasolukkoa. Oma ihoni on hyvin herkkä, mutta silti suola tuntuu sopivan sille erinomaisesti. Se punoittaa kyllä hetken aikaa suolakäsittelyn jälkeen, mutta paljon suurempia oireita ihoni on saanut tavallisesta, ei-luomusta kosmetiikasta.

Voit myös sekoittaa hieman suolaa tavallisen puhdistustuotteesi sekaan, jolloin saat kuorivan kasvojen syväpuhdistusaineen. Puhdistavan ja hoitavan kuorinnan teet sekoittamalla kristallisuolaa hunajaan: anna seoksen vaikuttaa iholla jonkin aikaa sillä myös hunajalla on paljon hoitavia ominaisuuksia. Kuorinnan voit tehdä myös koko vartalolle joko sekoittamalla suolaa öljyyn, hunajaan tai esimerkiksi suihkugeeliin – tai levittämällä suolaa suoraan kostealle iholle. Itselläni erityisesti selän iho nauttii suolakuorinnasta. Huom! En kuitenkaan suosittele suolaa rikkoontuneelle kasvojen tai vartalon iholle. Voin kertoa, että kirveltää…

lips-468915_640

Päänahka pesuun!

Suola sopii myös hiusten pesuun. Olen pessyt hiukseni suolalla silloin, kun haluan pidentää pesuväliä shampoolla. Etenkin näin talvella shampoo kuivattaa päänahkani ihoa, mutta aivan pesemättömällä tukalla en välittäisi kulkea. Kastele ensin hiukset. Hiero sen jälkeen 1-2 rkl hienoa ruususuolaa suoraan päänahkaan. Anna vaikuttaa n. 5 minuuttia (voit esimerkiksi levittää sillä aikaa hoitoaineen ja antaa sen vaikuttaa). Huuhtele runsaalla vedellä. Lopputulos ei ole samanlainen kuin shampoopesun jälkeen, mutta itse tykkään että hiuksiin jää hieman luonnollisuutta. Uskoisin, että suolaa voisi sekoittaa myös shampooseen, jos haluat syväpuhdistavan hiustenpesun. En ole kokeillut, mutta jos sinä olet niin kerro kuinka kävi!

bath-465577_1280

Torju taudit

Kurkku kipeänä? Vanha, mutta edelleen täysin ajankohtainen konsti on kurlata kipeää kurkkua lämpimällä suolavedellä. Kärsin lapsena angiinasta ja nykyäänkin flunssa alkaa lähes poikkeuksetta kurkun kipeytenä. Olen huomannut, että jos kurlaan suolavedellä heti kun kurkkua edes vähän karhentaa, saatan välttyä kipeän kurkun riesalta kokonaan. Sekoita pariin desiin lämmintä vettä 0,5 rkl suolaa ja kurlaa seos pieninä annoksina. Älä niele suolavettä!

Entä onko nenähuuhtelu tuttua puuhaa? Täytyy myöntää, että itseäni jännitti aika paljon kokeilla nenähuuhtelua ensimmäisen kerran. Mielikuvissani toimenpide kuulosti lähinnä samalta kuin veden vetäminen vahingossa henkeen uintireissulla. Nenähuuhtelussa siis kaadetaan nenähuuhtelukannulla lämmintä suolavettä toiseen sieraimeen, ja se jotenkin itsekseen tulee sitten toisesta sieraimesta ulos 🙂  Samalla lähtee räkä ja epäpuhtaudet sieraimista, ja tätä suositellaankin esimerkiksi allergikoille. Ja voin sanoa, että toimii! Nenähuuhtelu avaa nenää ja tekee hengittämisestä helpompaa esim. flunssakaudella – jotkut raportoivat jopa haju- ja makuaistin parantuneen huuhtelun aloittamisen myötä. Ja turhaan jännitin “ekaa kertaani”. Rauhallisesti suun kautta hengitellen huuhtelu käy varsin miellyttävästi. Nenähuuhtelussa tärkeää on huuhteluliuoksen oikea suolapitoisuus – liian suolainen liuos tuntuu ikävältä nenän herkillä limakalvoilla. Noudata siis nenähuuhtelukannun mukana tulevia annosteluohjeita (monesti mukana on myös mitta, jolla suolan mittaaminen käy helposti). Suomeen on putkahdellut viime vuosina erityisiä suolahuoneita, joiden iddea on hieman samansuuntainen – huoneessa hengitetään suolapitoista ilmaa, joka puhdistaa sitten keuhkoja. Käsittääkseni samantyylistä vaikutusta uskotaan olevan suolalyhdyillä ja -lampuilla.

water-180116_1280

Suola on luonnollinen, ympäristöystävällinen ja edullinen raaka-aine. Oletko kokeillut suolaa muuhun kuin mausteeksi? Tuleeko mieleen muita tapoja käyttää suolaa kauneudenhoidossa? Kuulisin mieluusti lisää vinkkejä!